Perjantai 20.5. Koulua?

Aamulla saimme nukkua hieman pidempään, kun ei tarvinnut koulussa olla kuin vasta kymmeneltä. Kokoonnuimme täsmällisesti kolmannessa kerroksessa, josta sitten menimme neljänteen kerrokseen luokan 408 eteen, jossa kuvista piti olla. Ketään ei näkynyt luokan ulkopuolella. Koputin oveenkin, mutta ei kukaan avannut. Yksi ope kurkistikin luokkaan sisään, eikä siellä ketään ollut. Hän neuvoi meitä menemään sen luokan omaan luokkahuoneeseen (näillä on siis normaalisti kaikki tunnit samassa luokassa), jonne sitten menimme. Luokka oli tyhjä. Enkä mie sitten enää mitään muutakaan osannut, niin menimme läheiselle lasten leikkipaikalle, jonne meidän oikeasti piti mennä vasta neljännen tunnin jälkeen. Meillä ei siis ollut tänään lainkaan oppitunteja! Ja se on sitten varmaan maanantaina miun vika, kun en älynnyt omia raapustuksiani sen vertaa etukäteen opiskella, että se luokka, jonka kuvistunnille olimme menossa oli Paulin ja Larsin luokka. Olisihan ne meidät osanneet mukaan ottaa. Paul sanoi sitten klo 11.30, kun tavattiin koululla, että heillä oli ollut tunti verstaassa, mutta sitä mie en tiennyt.

Kuvistunti?

Toisesta suunnasta

Hirmu kuuma

Rankkaa

Kiikutaan

Köllötellään

Koulussa käytiin

Leikkipuistossa otimme aurinkoa, aurinkorasvan kanssa. Yhdistimme voimamme, jotta olisimme saaneet valmiiksi suomalaisen tavuristikon, mutta se osoittautui tällä koulutuksella ihan liian vaikeaksi. Kaksitavuinen maa-aines? Höpöteltiin niitä näitä. Puistossa oli joitakin lapsiperheitä, ja sitten sinne tuli sellainen tosi ystävällinen setä, joka istuutui meistä ainakin 25 metrin päähän. Yht'äkkiä setä alkoi möykkäämään siten, että kiinnitimme siihen huomion, ja meitä kohtihan hän kovasti viittoili ja huusi jotain. Sen verran siitä tajusin, että huutaa meille, että hän haluaa nauttia rauhasta ja täällä huudetaan kovaan ääneen. No, ennen kuin mie ehdin siihen hirmuisesti reagoida (taisin mie jo kovaan ääneen ihmetellä, että meillekö tuo ukko tuolla huutaa), häntä meni jututtamaan sellainen mies, joka oli perheineen puistossa. Mies sanoi, että tämä on lasten leikkipaikka, ja täällä on ääntä. Hän saattoi luulla, että setä oli raivostunut lapsien äänistä, mutta meille se kyllä huusi. Häntä varmaan ärsytti, kun tällaiset ulkomaalaiset pilaa hänen aurinkoisen perjantain aamukaljanjuontinsa. Ainakin nuoret sanoivat, että sedällä oli pullo mukanaan. Setä lähti kävelemään pois puistosta ja käveli meidän ohi, ja vielä ohi mennessään sanoi jotain ja näytti kädellään meitä kohti blää-blää-blää-merkkejä. Että ärsytti, kun me puhuimme. Ja onhan miula tietysti aika kova ääni, mutta ei se siinä liikenteen melussa (puisto sijaitsee siten, että kaksi katua kulkee ihan vierestä, eikä se puisto ollut mikään iso). Mie siihen suomeksi sanoin jotain nättiä. Mutta meni onneksi vaan menojaan. Saksa on hieno maa! Täynnä iloisia, ystävällisiä ja suvaitsevaisia ihmisiä.

Koska meidän piti olla koululla klo 13 saakka, mutta mitään oppituntia ei ollut sovittu, sovimme nuorteni kanssa, että menemme linjurilla kaupungille, kun kerran ilmaiset kortit on. Lapset taisivat saada ainakin leipää, jäätelöä, kortteja. Mie ostin hammastahnaa ja huulirasvaa.

Meidän oli käsketty olla tasan yhdeltä koululla, mutta silloin ei kyllä tapahtunut vielä mitään. Menimme ensin kolmanteen kerrokseen aulaan, jonka ikkunasta joku näki vaihtariperheensä isän alhaalla ulkona, joten ei muuta kuin takaisin sinne. Voi jalkaparkoja! Siellä oli siis herra Ernst ja tarjosi meille saksalaisia mansikoita samalla, kun odottelimme muita. Rouva Seehaus tuli myös, ja kahdella autolla kymmenen nuorta lähti Frankfurtiin. Loput neljä lähti rouva Breitkopfin mukana uimaan Nerobergiin. Toivottelimme viikonloppuja toisillemme ja vannotin nuorille, että minulle voi soittaa 24/7 eli ihan milloin vaan, jos jotain tulee.